• Rakata Banneri 1

 

Tarinat kokoavat ihmiset yhteen, auttavat ymmärtämään inhimillistä käytöstä ja valavat uskoa tulevaan. Rakata-koulutustiimi sai nimensä tarinasta, jossa veneet rakattiin öisillä tuulastusretkillä yhteen rakkauspuulla, etteivät kalastajat eksyisi toisistaan pimeässä. Vuorovaikutustaitojen ammattilaisina, kouluttajina ja valmentajina tavoitteemme on "rakata" työyhteisöissä ihmiset toimimaan yhdessä niin, että jokaisen osaaminen pääsee esiin kannustavassa ilmapiirissä.


 

VUOROVAIKUTUSKOULUTUSTA KAIKILLA MAUSTEILLA!

 

Toimivan vuorovaikutuksen merkitys työhyvinvointiin, yhteistyön laatuun sekä työssä jaksamiseen on kiistaton. Omalla ilmaisullaan jokainen voi vaikuttaa yhteistyön sujuvuuteen ja työyhteisön viihtyvyyteen. Mikä parasta - vuorovaikutustaidot ovat konkreettisia tekoja ja halutessa helposti opittavissa!

Sujuvassa vuorovaikutuksessa jokainen pääsee käyttämään omia vahvuuksiaan

Työtilanteessa tavoitteena on saada fokus olennaiseen, eli käsillä olevaan työhön tai asiaan. Jokaisen tulisi tiedostaa vastuunsa yhteisestä työilmapiiristä ja siitä ilmaisusta, mitä osaltaan tuo työyhteisön kohtaamisiin. Rakentavassa vuorovaikutuksessa jokainen pääsee käyttämään omia vahvuuksiaan ja näin saadaan erilaiset toimintatavat ja näkemykset työyhteisön rikkaudeksi.


RAKATAssa uskomme oivalluksiin

Oivallukset syntyvät toiminnallisten harjoitteiden ja spontaanin keskustelun avulla, turvallisessa ohjauksessa. Vuorovaikutuskoulutuksen ammattilaisina olemme todistaneet toiminnallisten harjoitteiden voiman kaikessa oppimisessa. Käsittelemme koulutuksissa työyhteisön haastavia kohtaamisia niin asiakaspalvelun, kuin työyhteisön sisäisen vuorovaikutuksen näkökulmasta- mitä minä voin tehdä helpottaakseni yhteistyön sujumista.

RAKATAn kouluttajat ovat ammattinänäyttelijöitä. Näyttelijäntyömme on halutessa käytettävissänne kaikissa koulutusmuodoissa.  Esimerkkikohtauksien avulla autamme teidät havainnoimaan yhtälailla työyhteisönne voimavaratekijät kuin karikotkin. Vuorovaikutuksen ammattilaisten ohjauksessa toiminnallinen oppiminen jättää vahvan ja positiivisen muistijäljen käsitellyistä teemoista

 

Tilaa meiltä viihdyttävää ja energisoivaa koulutusta/valmennusta työyhteisönne tarpeisiin. Kouluttajamme ovat alansa erityisosaajia ja omaavat kokemusta lähes kaikista ammattikunnista yli kahdenkymenen vuoden ajalta. Asiakkaitamme ovat niin suomalaiset kuin kansainvälisetkin yritykset.                 

Koulutuskielinä suomi, ruotsi ja englanti

 

 

RAKATA - Elina Stirkkinen, Sari Siikander, Tobias Zilliacus, Micke Rejström ja Kirsti Kuosmanen

 

Blogi

Kirsti Kuosmanen: ONKO POSITIIVISUUS PER***STÄ VAI SOLUJEN RAVINTOA?

 Sisälläni asuva tiedemies iloitsee siitä että yhä enemmän tieteellisiä tutkimuksia julkaistaan positiivisten tunteiden tärkeästä merkityksestä. Meillä suomalaisilla on vaikea ja haastava suhde positiivisiin tunteisiin. Kuinka helpottavaa onkaan kuulla jonkun lausahtavan että ”positiivisuus on perseestä”. Tämä vahvistaa sitä että en ole yksin, kuulun laumaan koska muillakin menee huonosti. Mutta olisiko muita tapoja vaalia tätä meille ihmisille niin ominaista ja tärkeää laumaan kuulumisen tunnetta?

Kun ajattelemme negatiivisesti, vahvistamme negatiivisia hermoratoja aivoissamme. Ajatukset menevät helposti näille vanhoille urille ja tunnemme negatiivisia tunteita. Pidämme itsemme pieninä ja voimattomina. On tuttua ja helpompaa asemoida itsensä uhriksi kuin alkaa kantaa vastuuta omasta elämästä. Ja meillä on siihen hyvät syyt, useimpia meistä ei ole elämämme varrella aidosti kannustettu. Emme ole tulleet kuulluksi, nähdyksi, arvostetuiksi ja rakastetuiksi juuri sellaisena kuin olemme, kaikkine hyvine ja huonoine puolinemme. Näin emme ole oppineet itsekkään kannattelemaan itseämme myötätunnolla ja rakkaudella, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uusia tapoja. (tai saada onnellista lapsuutta, kuten kirjailija Tom Robbins sen ilmaisi)

Kun ajattelemme negatiivisia asioita kuten : ”inhoan tuota työtoveriani/ pomoani” tai ”kuka se luulee olevansa” tai ” täällä ei toimi mikään” jne. lisäämme myös stressihormonien tuotantoa elimistössämme. Koko energiamme menee stressin kanssa taistelemiseen tai siitä selviämiseen sen sijaan että energiamme ylläpitäisi ja uudistaisi kehoamme, mieltämme ja voimavarojamme. Ajatukset vaikuttavat tunteisiin ja tunteet vaikuttavat jopa dna:han sekä muokkaavat todellisuuttamme. Tieteellisesti tutkittu juttu tämäkin.

On myös tutkittu että jos tietoisesti valitsemme kannustavia, rakastavia, myötätuntoisia ajatuksia ja tunteita niin sen sijaan että stressi vahingoittasi meitä tai imisi meidät tyhjiin, nämä tunteet auttavat meitä kukoistamaan ja ravitsevat meitä jopa solutasolla.
Eli jos sinulla on huono päivä tai vaikea ajanjakso elämässäsi, esim. läheisen sairaus, taloudellisia vaikeuksia, avioero, voit auttaa itseäsi selviytymään tästä keskittymällä tietoisesti positiivisiin tunteisiin ja ajatuksiin. Aluksi vaikka pienen pieneen yksityiskohtaan kunhan se on aidosti totta. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että et voisi ilmaista negatiivisia tunteita tai asettaa rajoja tiukastikin silloin kun ne ovat todella aiheellisia .

Aivan kuten opettelemme uusia ruokailu- tai liikunta tottumuksia että eläisimme terveellisemmin ja nauttisimme elämästä enemmän, voimme myös opetella uusia ajatusmalleja, uusia tapoja tuntea ja kokea asioita. Muodostamme uusia hermoratoja aivoihimme kun harjoittelemme ja eräänä päivänä huomaamme että positiivinen ajattelu ja positiiviset tunteet ovat meille itsestään selviä ja luonnollisia.

Mikään ei ole niin voimauttavaa kuin ottaa vastuu omasta elämästä, omista tunteista, omista haluista ja tarpeista. Miltä tuntuisi työskennellä yhteisössä jossa kaikki tekevät näin? Työyhteisössä jossa kaikki kehuvat ja kannustavat toisiaan, luonnollisesti ja aidosti.
Tiedemies kiittää ja kumartaa.

Tobias Zilliacus: YSTÄVÄNI RICHARD

Astun sisään rujoon tehdasrakennukseen. Käytävä on kostea ja kylmä. Rikkinäinen valoputki vilkkuu. Hissikään ei toimi joten kiipeän portaita kolmanteen kerrokseen. Ovi on huomaamaton, olenko oikeassa paikassa? Avaan oven ja astun eteiseen joka on täynnä ihmisiä. Kaikki istuvat hiljaa, keskittyneenä. Ilma on hapeton ja tunkkainen. Jatkan hieman epäröiden kohti seuraavaa, raollaan olevaa ovea jonka takaa kuulen puhetta. Ovenraosta näen pitkän, hieman kaljuuntuneen miehen Harley Davidson-paita päällään. Mies elehtii ja selittää kiihkeästi jotain. Katse on intensiivinen. Yhtäkkiä mies huomaa minut. Hän keskeyttää lauseensa, avaa oven ja astuu minun eteeni. Minä tiedän jo mitä seuraavaksi tapahtuu. Mies halaa minua. Ei mikään pikahalaus vaan kunnon rutistus. En björnkram.
"Mitä sinulle kuuluu?", mies kysyy.
Halaus on tehnyt tehtävänsä ja vastaan rehellisesti että hyvää kuuluu.
"Näytät upealta", mies jatkaa. Itsestäänselvästi, aidosti.

Kuka tämä mies on? Hän on Richard Holm, elokuvaohjaaja Ruotsista. Från Sverige.

Kaksikielisyyteni myötä olen etuoikeutetusti saanut tehdä elokuvia ja tv-sarjoja sekä Ruotsissa että Suomessa. Usein minulta kysytään miten työtapa eroaa maitten välillä. Monessa mielessä tekeminen on hyvin samanlaista. Vaikka Ruotsissa tehdään paljon enemmän väitän, että tekninen osaaminen on Suomessa samalla tasolla. Kun haluan löytää eron ruotsalaisten eduksi kerron Richardista.

Tapasimme ensimmäisen kerran 2011 Göteborgissa. Kuvattiin Johan Falk-elokuvia ja minä olin puolivahingossa suostunut tekemään roolin venäläisenä roistona. Vahingossa siksi että suostuessani en ymmärtänyt että kaikki minun dialogini olisi venäjäksi, kieli jota en osa sanaakaan. Ymmärrettyäni tämän soitin hädissäni Richardille ja kerroin väärinkäsityksestä. Richard vain nauroi ja sanoi että kyllä minä onnistuisin siinä. Hän siis luotti minuun alusta lähtien ja kommunikoi tämän luottamuksen minulle. Tästä sisuuntuneena tartuin härkää sarvista ja opettelin ulkoa kymmenen sivua dialogia venäjäksi.

Kuvauksia edeltävänä iltana saavuin hotelliin kun puhelimeni soi. Richard kysyi josko haluaisin keskustella roolista. Hänellä oli kymmenen tunnin työpäivä takana ja halusi tulla hotellin baariin tekemään roolianalyysia minun kanssani. Olin häkeltynyt, tällaiseen en ollut törmännyt ennen.

Onnistuin lopulta melko hyvin lähes mahdottomassa tehtävässä ja jotkut tiimiläiset luulivat minua oikeasti venäläiseksi. Tämä ei olisi onnistunut ilman Richardin tukea. Hän investoi aikaa ja luottamusta minuun ja minä palkitsi hänet vahvalla työpanoksella. Näin yksinkertaista se on.

Kuvauspaikalla Richard tekee sen mikä mielestäni on ohjaajan tärkein tehtävä. Hän luo ilmapiirin jossa on helppo olla ja jossa ihmiset uskaltavat olla luovia. Hän huomioi jokaisen ihmisen kuvauspaikalla. Lisäksi hän on itse lapsellisen innostunut omasta työstään ja työtovereistaan. Mutta tärkein kaikesta on tuo halaus. En björnkram.

Toki Suomessakin osataan halata. Jopa miehet keskenään, homoeroottisella latauksella tai ilman. Halaava ihminen tekee itsensä vaarattomaksi. Henkinen halaus toimii samalla tavalla. Toisen näkeminen, tunnistaminen, kehuminen.

Tunti myöhemmin seison rähjäisessä huoneessa ja tuijotan ruumista. Kohtaus on haastava. Tiedän kuitenkin pystyväni siihen. Minun ei tarvitse pohtia riittämättömyyttä tai kyseenalaistaa omaa osaamistani. Richardin ja koko ryhmän luottamuksen myötä voin keskittyä olennaiseen. Positiivisen ilmapiirin ansiosta uskallan sukeltaa myös tuskaan ja suruun. Kohtaus päättyy ohjaajan nauruun:
"Mahtavaa, ai että elokuvanteko on hauskaa!"

Ainakin sillä hetkellä olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan.

Kuvaan tällä hetkellä Gåsmamman-nimistä sarjaa Richard Holmin kanssa. Kyseessä on mielenkiintoisen ja erilaisen rikossarjan kolmas tuotantokausi. Ensimmäinen kausi näytetään tällä hetkellä Suomessa Ava:lla nimellä Leijonanaaras.
 

Elina Stirkkinen: POJASTA POLVI PARANEE

Viime aikoina olen saanut työskennellä paljon nuorten ja lasten kanssa. Olen todella liikuttunut ja otettu siitä sydämen sivistyksestä, vuorovaikutuksen herkkyydestä, positiivisesta uteliaisuudesta ja innosta oppia uutta, jota nämä lapset viestivät jokainen oman persoonansa kautta. Tämä toimintatapa on näille lapsille ja nuorille on ihan luonnollinen ja normaali osa kaikkea tekemistä. Nyt puhun lapsista todella laajalla otannalla: alakoulun ihanat ja energiset lapsukaiset sekä yläkoulun fiksut ja syvälliset teinit, mukaan lukien erityisluokissa sinnikkäästi ahkeroivat huipputyypit.

En ole kohdannut juuri lainkaan ennakkoluuloja erilaisuutta tai uusia toimintatapoja kohtaan. Toimeen tartutaan innolla, keskitytään, kuunnellaan ja annetaan positiivista palautetta. Osataan myös vaatia omaa tilaa, kyseenalaistetaan ja keskustellaan.

Lehdet ovat täynnä juttuja siitä, miten niin moni asia pilaa nykyajan nuoret ja lapset. Vanhemmuus on hukassa, opettajat ovat uupuneita ja oppilaat agressiivisia kiusaajia sekä kiusattuja. Kaikki tuo on varmasti totta, enkä halua yhtään vähätellä niitä ongelmia, joita  medioissa käsitellään. Olen kuitenkin todella iloinen siitä, että suurin osa nuorista ja lapsista voi hyvin, tykkää käydä koulua ja haluaa toimia kaikkien kanssa miettimättä toimiiko kemiat vai ei. Suurin osa opettajista on huippuammattilaisia, jotka suhtautuvat työhönsä innolla ja haluavat toimia juuri lasten ja nuorten kanssa. Suurin osa vanhemmista kasvattavat lapsensa ihan hyvin, vastuullisesti ja osallistuvat lapsensa elämään vanhemmuus tallessa.

Käydessäni kouluttamassa vuorovaikutus ja yhteistyötaitoja eri yrityksissä olen välillä miettinyt, että meidän pitäisi oppia enemmän lapsiltamme. He eivät lähtökohtaisesti koe uhkana uusia ihmisiä, toimintatapoja tai muutoksia. Lapsille kaikki uusi on mahdollisuus kokea jotain kivaa, olla mukana porukoissa ja  seikkailussa. Lopputulos on yllätys, johon kaikki ovat päässeet vaikuttamaan ja näin myös sitoutumaan.

Meille on kasvamassa ihania ja taitavia vuorovaikuttujia monessa polvessa. Joskus voisi myös tästä aiheesta kirjoittaa yleisönosastoissa ja facebookissa.

Mieleen muistuu entisen  rivitaloyhteisöni silloinen uusi 4v asukas, joka astui joka aamu reippaasti pihalle.
Asetti kädet lanteille ja huusi: "Kavelit, kuka vaan!"


Terveisin Elina, joka myös etsii joka päivä kavereita, joiden kanssa pääsisi porukoihin.

Sari Siikander: OLIN NELJÄNTOISTA PÄIVÄN IHMISKOKEESSA


Töissä laivalla nimeltä Viking Grace. Esittämässä laineilla UIT:n revyytä. 
Myrskynkin koin oksentamatta, hyttikuolemaa ei tullut. Tulikin jotain ihan muuta. Uusia ystäviä, ikävä ja haikeus, ilo ja riemu.
 

Miten ihmeessä meistä ventovieraista tuli yhteinen tiimi?
 

Pari päivää tätä mietittyäni olen tullut tulokseen, että asia oli lopulta hyvinkin yksinkertainen. Meillä oli yhteinen tahtotila- tahtotila onnistua. Sitä tukemassa maalaisjärki ja hyvät käytöstavat. Taustalla kunnioitus ja ajatus: minua ei ole ilman sinua.
 

Huomenta, päivää ja kiitos toistuvina pikkusanoina. 
Kysymykset: Miten teidän työnne kannalta olisi paras toimia? 
Onko huolia, suruja tai murheita?
 

Ongelmatilanteissa: Nopeat ratkaisukeskeiset päätökset, yhdessä keksittynä. Välittömästi toimeenpantuina. Pari kehua päivässä puolin ja toisin. Tämä kaikki tapahtui itsestään, koska meillä oli halu onnistua. Kummallakin osapuolella tahoillaan ja yhdessä.
 

Usein työyhteisöissä on yksi tai useampia yhteisiä vihollisia, kyllähän me mutku..
Negatiivisuuden taakse on helppo piiloutua. Piilottaa oma pelkuruutensa tai osaamattomuutensa. 

Positiivisuus vaatii rohkeutta, ammattiylpeyttä ja halua onnistua.
 

Kiitos Viking Gracen henkilökunta. Kiitos UIT, että sain kokea tämän ja olla osa yhteistä laivaperhettä.


Sari Siikander




 

RAKATA

Tarina kertoo, että aikoinaan kun tuulastettiin öisin, veneet rakattiin yhteen rakkauspuulla.
Myös meidän tavoite RAKATAssa on kouluttajina ja valmentajina "rakata" työyhteisöissä ihmiset toimimaan yhdessä, keskittymään olennaiseen ja kantamaan vastuunsa siitä mitä tuo työyhteisön ilmapiiriin.

Tästä on kyse - KATSO!